Yhdistyksen toimintavuodet:
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
2015
2016
2017
2018
2019
2020
Kesäkuun alussa (6.-8.6.) järjestettiin Heikkilän pirtin pihapiirissä perjantaista sunnuntaihin kestänyt perennojen vaihto- ja kesäkukkien ja taimien myyntitapahtuma. Tilaisuus onnistui edellisvuotista paremmin, osallistujia oli paljon ja myynti sujui hyvin.
Heinäkuun viimeisenä keskiviikkona oli Vikelän myllyllä perinteinen myllyjuhla ja sen yhteydessä pidettiin pirtti avoinna yleisölle. Vierailijoita oli 43 henkilöä.
Sunnuntaina elokuun 24. päivä järjestettiin pirtissä laulutilaisuus. Laulattajana ja säestäjänä toimi Jukka Hovila. Laulutilaisuuteen osallistui 36 henkilöä.
Ensimmäistä kertaa järjestettiin pirtissä joululaulutilaisuus sunnuntaina 30.11. Jukka Hovila säesti laulua ja Juhani Vahtokari kertoi joululaulujen syntytaustasta. Tilaisuuteen osallistui 34 henkilöä.
Joulunajan perinteinen ehtoopäivä järjestettiin 14.12. Tilaisuus oli loppuunmyyty ja osallistujia oli 93 henkilöä.
Vuoden aikana pirtissä vieraili yhteensä 619 henkeä. Perinneyhdistyksen järjestämien tilaisuuksien lisäksi pirttiin tutustui useita ryhmiä ja myös yksittäisiä kävijöitä.