ETUSIVU:

AJANKOHTAISTA:

ESITTELY:

Yhdistyksen tarkoitus

YHTEYSTIEDOT:

Johtokunta   

TOIMINTA:

Pirtillä ja Kuljulla tapahtuu   

JULKAISUT:

Myytäviä kirjoja   

HISTORIA:

Pirtin ja Kuljun historiaa

JÄSENYYS:

Liity jäseneksi   

PALAUTE:

Postia yhdistykselle   

KARTTA:

Heikkilän pirtin sijainti



Yhdistyksen toimintavuodet:
2003 2004 2005 2006 2007
2008 2009 2010 2011 2012
2013 2014 2015 2016 2017
2018 2019 2020

Yhdistyksen toimintavuosi 2017

Vuosikokous

Yhdistyksen vuosikokous järjestettiin 20.4.2017. Johtokunnan puheenjohtajana jatkaa Jukka Hovila. Jäsenmaksu on edelleen 20 euroa vuodessa.

Perennapäivä

Kesäkuun alussa järjestettiin Heikkilän pirtin pihapiirissä jälleen perennapäivä. Myynnissä oli kukkia, yrttejä ja taimia Kaiharin puutarhalta. Myyntipaikka oli auki perjantaina 9.6. klo 15–19 ja lauantaina 10.6. klo 10–16.

Myllyjuhla

Pirtti pidettiin auki Ylöjärvi-seuran ja Ylöjärven seurakunnan keskiviikkona 26.7.2017 järjestämän myllyjuhlan yhteydessä. Sirpa Heikkilän kokoama kahvikuppikokoelma oli myös esillä.

Yhteislaulutilaisuus

Yhteislauluja laulettiin Heikkilän pirtillä Jukka Hovilan säestämänä sunnuntaina 27.8.2017 klo 15 alkaen. Paikalla oli myös Tuulikki Nikkilä harmonikkoineen.

Ylöjärven Kuljun perinneyhdistys

Joulunajan tilaisuudet

Vuosi 2017 on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla ja sitä juhlistaakseen yhdistys järjesti kaksi joulunajan ehtoopäivää sunnuntaina 17.12. klo 15 ja klo 17. Tällöin mukaan pääsi niitäkin, jotka tästä varsin suositusta tilaisuudesta ovat joutuneet jäämään ulkopuolelle. Aikaisempaan tilaisuuteen järjestettiin bussikuljetus.

Ryhmävierailut

Ryhmävierailuja järjestettiin Heikkilän pirttiin entiseen tapaan.